Niin lähellä, niin kaukana

Sainpa tilaisuuden osallistua MTK:n maaseutunuorten lantateknologia-aiheiselle matkalle Pietariin ja Karjalan kannakselle. Monenlaisia ajatuksia heräsi varmasti itse kunkin matkalaisen mielessä. Karjala ja Leningradin alue ovat niin lähellä, vain muutaman tunnin ajomatkan päässä. Mutta samalla etäisyys on käsittämättömän suuri:  kokonaisesta ajattelutavasta toiseen, tai ajassa 50 vuotta taaksepäin.

Alueella on jonkin verran pieniä perheviljelmätyyppisiä tiloja, joiden kohdalla todellakin pääsee  aikamatkalle 1950- 60-luvulle. Vierailimme kahdella lypsykarjatilalla. Navetat olivat  siistejä ja eläimet hyvin hoidettuja, mutta silti miljööt olivat hieman – no – hoitamattomia. Lanta ajettiin navetan takana olevalle pellolle tai metsään, varsinaisia lantaloita ei ollut. Toisen tilan lantaa hakivat kyläläiset omien puutarhaviljelystensä lannoitukseen, mikä oli hieno toimintatapa. Tilojen käytössä oli jonkin verran peltoa, kaikki nurmiviljelyssä. Osa rehusta ostettiin. Kaikki maito myytiin suoramyyntinä joko tuoremaitona tai hapanmaitotuotteiksi jalostettuna. Yrittäjät vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä. Traktorit ja käytettävissä olevat kalustot kaikki olivat hyvin vanhoja, ja matkan teema, lantateknologia, vaikutti tällaisen tilan pihamaalla seistessä yhtä kaukaiselta teemalta kuin vaikkapa kuumatkat. Ja tällaisten harvassa sijaitsevien pienten tilojen  lantaratkaisut eivät kokonaisuuden kannalta alueella olekaan kovin merkittäviä, kun asiaa suhteutetaan kokonaisuuteen.

Nimittäin alueen maataloustuotteiden tuotannosta näiden perheviljelmätyyppisten tilojen osuus on vain 2-3 %. Puutarha- ja kotitarveviljelmien osuus onkin paljon suurempi, luokkaa 15 %. Loppuosa, yli 80 %,  tuotetaankin sitten erittäin suurissa, teollismaisissa yksiköissä. Alueen suurten kotieläiyksiköiden rehut tuodaan Keski- ja Etelä-Venäjältä, ja omin silmin näimme että peltoja joille näitä ravinteita alueella voitaisiin palautta, ei ole. Joten sillä, miten näissä jättiyksiköissä lantahuolto ratkaistaan, onkin sitten todella suuri merkitys.

Kuulimme esitelmän erään tällaisen jättikanalan käyttämistä lantateknologioista. Pääasiallinen lannankäsittelymenetelmä oli fermentointi, eli jonkinlainen kompostointi, jossa käytettiin myös kompostikiihdyttimiä. Osa lannasta myös granuloitiin, rakeistettiin. Epäselväksi kuitenkin jäi, minne lanta käsittelyn jälkeen toimitettiin. Myös lannan varastointi herätti kysymyksiä.

Ymmärsimme, että käsittelemättömän lannan levitys pelloille lannoitteeksi ei ollut sallittua, koska pelättiin lannassa olevia myrkyllisiä mikrobeja. Meidän tapamme levittää lanta pelloille herätti hämmästystä. Itse jäimme miettimään, onko lannanlevityspelon taustalla . huonoja kokemuksia esim. lannan levityksestä suoraan syötävien kasvien päälle. Lannan käyttö lannoitteena ei ole myöskään taloudellisesti ollut mielekästä, koska väkilannoitteiden käyttö on ollut voimakkaasti tuettua. Ainakin tähän jälkimmäiseen asiaan on kuitenkin muutos luvassa: kuulimme että jatkossa tuen piiriin ovat pääsemässä myös orgaaniset lannoitevalmisteet.

 

Laajentavan kotieläinyksikön mittakaavaedut – ja -haitat

Heikkilä_syysvehnä 021

Kotieläintalouden yksikkökokojen kasvattamisella haetaan mahdollisuuksia alentaa yksikkökustannuksia, hyödyntää kotieläintuotannon uutta teknologiaa, ja alentaa eläinyksikköä kohti tarvittavaa työpanosta, muun muassa.

Kun kotieläinten määrää kasvatetaan, kasvaa samalla kuitenkin myös syntyvän lannan määrä. Ja tässä ei mittakaavaetu enää välttämättä alenna kustannuksia, vaan ennemminkin käy niin, että sen viimeisen lantakuorman kustannus on moninkertainen aikaisempaan verrattuna. Lähiseudun pellot ovat jo käytössä lannanlevitykseen, ja levitysalaa on haettava yhä kauempaa. Samalla kasvaa lannan kuljetukseen kuluva aika, ja sopivien lannanlevitysajankohtien riittävyyskin voi käydä niukaksi.

Siksi onkin aika loogista, että kotieläinyksikön koon kasvaessa, kaksin-, kolmin-, kymmen- tai satakertaiseksi aikaisemmasta, ei lantalogistiikka enää onnistukaan samoilla kalustoilla, tekniikoilla ja periaatteilla kuin ennen laajennusta. Oikeastaan on aika hämmästyttävää, että käytännössä usein tästä oletuksesta lähdetään, eikä lantalogistiikan kasvavia kuluja välttämättä oteta huomioon investoinnin talouslaskelmia tehtäessä. Toivottavasti usein sentään tällekin puolelle uhrataan ajatuksia jo laajennuksen suunnitteluvaiheessa, muuten käy hassusti: ollaan syvällä siinä ittessään.

Kun eläintiheydet ja yksikkökoot edelleen kasvavat, tulee eteen ratkaisuja jotka meidän näkövinkkelistä näyttävät aika hurjilta. Hollannista ajetaan lietelantaa Saksaan rekka-autoilla, koska Hollannnin pelloille ei enää voi niitä lisäkuutioita levittää, ei kerta kaikkiaan mahdu. Näiden viimeisten lietekuutioiden hinta viljelijälle onkin jo sitten todella suuri, 15-20 e/m3. Ihmetellä täytyy millä tuotoilla hollantilainen sianlihantuottaja ne kulut maksaa.

Ainakin Suomessa sikatalouden kannattavuus on sen verran heikko, että kasvavan lieterallin aiheuttama lisäkustannus varmasti tuntuu. Ja silti sillekin kustannukselle olisi löydettävä maksaja. Riittääkö tuotannon mittakaavaedun synnyttämä tuotto siihen?

Sian lietelannan kerrostuminen säiliössä

Sian lietelannalla on voimakas taipumus lajittua jo muutaman tunnin seisomisen seurauksena. Heikkilän emakkotilalla selvitetään nyt, voisiko tätä taipumusta hyödyntää edullisena keinona tuottaa lietteestä erilaisia lannoitejakeita. Kahdesta lietealtaasta otettiin helmikuussa näytteitä eri syvyyksiltä. Tulokset olivat vakuuttavat: 4,5 m:n syvyisessä säiliössä sekoittamaton liete oli tasalaatuista ja vähäfosforista 3,5 m:n syvyyteen saakka. Vasta syvimmältä eli 4 m:n syvyydestä otettu näyte erosi muista sisältäen runsaasti fosforia. Ylemmän kerroksen vähäfosforista lietettä olisi mahdollista levittää lähipelloille nykyistä enemmän myös uuden ympäristötuen kaavailtujen ehtojen mukaisesti. Haasteena on pohjalle jäävän sakean lietteen käsittely ja hyödyntäminen. Tähän tullaan Heikkilän tilalla hakemaan ratkaisuja tulevan kasvukauden aikana.

Lietenäytteiden ottoa Heikkilässä

Lietenäytteiden ottoa Heikkilässä

Kotieläintalouden kehityssuuntia Nurmi-Suomessa

Osallistuin vuoden 2013 lopussa kahteen Nurmi-Suomessa järjestettyyn tilaisuuteen, jossa sivuttiin kotieläintalouden, erityisesti nautakarjatalouden rakennekehitystä ja siihen liittyen lannan käyttöä. Kuopiossa järjestettiin 19.-20.11. Maatalouden vesiensuojelun neuvottelupäivät. Päivien avauspuheenvuorossa kuulimme Pohjois-Savon alueen suunnitelmista panostaa tulevina vuosina edelleen voimakkaasti lypsykarjatalouden laajentamiseen. Maitokiintiöjärjestelmän poistuminen ja globaali maitotuotteiden hinnan nousu tekevät tuotannon kasvattamisen mahdolliseksi ja todennäköisesti myös  taloudellisesti mielekkääksi. Paikoin alueella on jo kuitenkin nykytuotantoonkin nähden pulaa sekä rehu- että lannanlevitysalasta. Uudet ratkaisut ovat siis tarpeen, jotta tuotannon kasvattaminen lopulta onnistuu.

Mikkelissä järjestettyyn  ravinnetase-työpajaan 22.11. 2013 osallistui ProAgrian neuvojia useamman maakunnan alueelta. Päivän alustuksissa tarkasteltiin mm. lantatypen käytön tehokkuutta kotieläintiloilla. Parantamisen varaa on: laskelmien mukaan keskimäärin vain n. 20 % lannan sisältämästä typestä tulee kotieläintiloilla sadon mukana kotiutettua. Kasvava kotieläintiheys näkyy helposti edelleen kasvavana kotiuttamatta jäävän typen määränä. Tarvittava peltoalan lisäys merkitsee usein kasvavia etäisyyksiä kauimmaisille lohkoille, jolloin siellä lannoitus voi olla mielekkäämpää hoitaa väkilannoitteilla. Samalla kasvava lantamäärä levitetään lähempänä kotieläinsuojaa oleville lohkolle.

Uusia ratkaisuja tarvitaan siis sekä rehu- että lannanlevitysalan riittävyyteen että lannan ravinteiden nykyistä parempaan kotiuttamiseen.